Yritys on ainoa Suomessa perinteisten jousien ja välineiden valmistukseen erikoistunut pieni yritys.
Yrityksemme omina tuotteina ovat perinteiset jouset, puunuolet sekä nahkatarvikkeet jousimetsästäjille ja jousiampujille. Tämän lisäksi myymme muita tähän harrastukseen liittyviä tarvikkeita.
Yrityksessämme on jousiammunta kokemusta vuodesta 1972, jousimetsästyskokemusta vuodesta 1980 ja laminoitujen jousien rakentamisesta vuodesta 1985 lähtien.
Myös koulutuskokemusta metsästysalalta löytyy kahdenkymmenen vuoden ajalta.
Yrityksemme on perustettu vuonna 1998 harrastuksesta saatujen kokemusten pohjalle, niinpä tuotteemme ovat kokemusperäisesti hyviksi todettuja.
Suomessa jousen ja nuolen käytöllä on vanhat perinteet, eivätkä vuosituhannet ole pystyneet hävittämään ihmisten mielenkiintoa tätä noin 17.000 vuotta vanhaa keksintöä kohtaan.
Tämän päivän ihmisellä on vain erilaiset lähtökohdat jouseen tarttuessaan.
Metsästyksessä jousta on käytetty etupäässä suurriistan metsästykseen, sillä noina aikoina hyvä nuoli omistajalleen oli kullan arvoinen eikä sitä kovin mielellään lähetetty pienriistaa kohti, sillä sen katoaminen ja rikkoutuminen olisi ollut suuri menetys. Niinpä pienriistaa pyydettiinkin yleisemmin ansoilla ja loukuilla.
Metsästys kehittyi aikanaan ruutiasepainotteiseksi johtuen välineiden käytön helppoudesta ja niinpä jousi sai väistyä taka-alalle. Kokonaan sitä ei kuitenkaan unohdettu vaan aina löytyi jostakin henkilö tai henkilöitä, jotka ampuivat jousella joko riistaa tai vain huvin vuoksi.
Perinteisellä jousella ampuva kokee samat fyysiset ja psyykkiset ongelmat kuin mitä metsästäjät vuosituhansia sitten. Jousi on vedettävä ja pidettävä lihasvoimin vireessä ja nuolen suuntaaminen maaliin tapahtuu silmän , aivojen sekä lihasten yhteistyönä.
Jousimetsästys on kokenut suuria muutoksia viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajan lähinnä välinepuolella, mutta itse metsästys sisäiseltä olemukseltaan on pysynyt lähes entisenlaisena.
Nuolien saatavuus mahdollistaa myös pienriistan metsästyksen senkin uhalla, että siitä seuraa nuolen menetyksiä. Kuitenkin perinnejousi on parhaimmillaan suurriistan pyynnissä.
Vaikka metsästysjousista löytyy suuriakin tehoja, ovat ne silti lyhyen matkan metsästysaseita. Tällöin metsästämme riistan ehdoilla ja vältymme turhilta haavakoilta.
Koska nykyajan ihmiselle vaistojousella ampuminen on lähinnä harrastus vaatiikin hyväksi ampujaksi tuleminen kovaa ja tinkimätöntä työtä ampumatekniikan opettelemisen kanssa.
Ihmisten mielissä jouseen ja nuoleen sisältyy myös ripaus taikaa, salaperäisiä voimia, joita jousen käyttäjä voi hallita tai sitten ei. Jousella ampuminen on hauskaa , rentouttavaa ja vieläpä lihaksistoa kunnossa pitävä harrastusmuoto. Jousella ampuja laittaa itsensä peliin ilman mitään apuvälineitä. Riistamailla metsästäjä saattaa kokea samaistuvansa esi-isiin ollessaan tasavertainen riistan kanssa.
Ehkäpä nämä kaikki edellä mainitut seikat vaikuttavat siihen miksi jousi ja nuoli kiehtoo niin nuoria kuin vanhojakin ihmisiä.